Meillä on avopuolison kanssa vuosipäivä v.loppuna ja ajattelin sen kunniaksi tehdä kakun, myös että minulla on nimipäivät :) avopuoliso rakastaa pätkiksiä ja minulla oli mansikoita pakkasessa joten ajattelin ettei olisi liian yksinkertainen :)

667611.jpg 667613.jpg

Pohja

4 dl vehnäjauhoja

3 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

3-4 rkl kaakaojauhetta

150 g sulatettua voita tai margariinia

2 dl maustamatonta jogurttia tai kemaviiliä

6 patukkaa pätkistä

3 munaa

Täyte:

Tuoreita mansikoita tai pakaste

1.5dl mansikkakermaa

150g ranskankermaa

5 liivatetta

Vuoan voiteluun:

rasvaa ja korppujauhoja

Kuorrutus:

200 g suklaata

100 g voita tai margariinia

Tee näin:

Sekoita kakkutaikinan kuivat aineet keskenään. Lisää paloitellut pätkikset sulaneen rasvan joukkoon ja sekoita. Lisää rasvan sekaan jogurtti ja munat. Lisää vielä kuivat aineet. Sekoita seos huolella, taikinaa ei kuitenkaan tarvitse vatkata koneella. Laita taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista n. 45 minuuttia 175 asteessa. Kumoa kakku heti kuumana varovasti pois vuoasta ja anna jäähtyä.

Sulata kuorrutuksen aineet varovasti liedellä kattilassa koko ajan sekoittaen (tai mikrossa). Valuttele kuorrutus jäähtyneen kakun päälle.

Halkaise kakku kahtia.

Täyteen teko:

Liotta liivatteet kylmään veteen. Vatkaa kerma ja lisää ranskankerma joukkoon. Purista ylimääräinen neste liivatteista ja luumenna tilkka veden kanssa kattilassa. Kaada neste kerman joukkoon ohuena viivana ja vatkaa samalla. Kaada täyte kakkupohjaan ja puolita mansikat keskeltä lisää täytteeseen. Laita toinen kakunpuolisko päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli.

664615.jpg

Suklaa kuorrutus.

Huomenna 17 päivä on juhlinta, niin koristelen silloin paremmin tämän kakun, nyt se saa olla vielä kylmässä. Viemme tämän kaveripariskunnan luokse kun emme jaksa yksin tätä kakkua syödä :)