Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.05.2012 - 20:48
Tällaiset leivokset tein äitienpäivä pöytään.

Brita-Torttu




ja kun kaikki ei pidä näin makeasta herkusta, tein kirsikka-käretortun



Hyvää Äitienpäivää kaikki Äidit!
11.05.2012 - 21:30

Pizzaperjantai on meillä jälleen kerran. Pohja onnistui TODELLA hyvin, tein pikkasen erinlaisesti miten normaalisti toimisin. En vaivannut käsin vaan käytin koneellista toimintaa.

Pohjan ohje:

2dl vettä
½ tuorehiiva
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
n.4dl jauhoja

Täyte:

ketsuppi
  bbq kastike
 juustoraaste
 kananpaloja
 paprikajauhetta
 pekonia (paloina)
 ananasta
 herkkusieniä
1 valkosipulinkynsi
½ puolikas punasipuli
 tuore basillika


Vesi tarvii olla kädenlämpöinen, murenna hiiva kulhoon ja lisää vesi, sekoita kunnolla jotta hiiva liukenee. Lisää öljy, suola ja vähän jauhoja, sekoita vispilällä.
Laita kulho monitoimikoneeseen ja lisää loput jauhot joukkoon. Itselläni oli kone koko ajan kolmosella ja 10min se pyörähti. Taikina ei saa tarttua kulhoon.
Anna nousta kaksin kertaiseksi 30min lämpöisessä ja vedottomassa paikassa.

Laita uuni aluksi 250´c/200´c ja laita pelti kuumenemaan uuniin.

Kauli taikina haluamaasi malliseksi, tästä tulee n. pellillinen jos haluaa ohutta pohjaa.

pohjan päälle ketsuppi ja bbq kastike levitä, lisää juustoraaste, pilkottu pieneksi valkosipulin kynsi, paistettu kana (mielellään marinoimaton ja paistaessa lisää bbq kastiketta ja paprikamaustetta), pekoni viipaleita, 
HUOM! ota tässä vaiheessa pannu pois uunista ja säädä uuni 200´c, siirrä pohja pellille jotta saat rapean pinnan. Lisää herkkusieni viipaleita, ananaspaloja, silputtu punasipuli ja basillikaa. Lisää kastiketta vielä päälle
Laita Pizza uuniin ja paista 200´c n.10-12min





 

10.05.2012 - 21:40
Kummipojalla oli tänään kaksi jalkapallopeliä ja sisko oli sitten luvannut että minä teen mokkapaloja myyntiin. Meneehän kaikki raha hyvään tarkoitukseen. On siitä jonkin verran aikaa kun olen viimeksi näitä herkkuja tehnyt ja kun ovat niin suussasulavia ja nopeatekosia.

Ohje täältä




07.05.2012 - 22:35
Tämän ohjeen näin ensimmäisen kerran Liv kanavalla lauantaisin tuleva Leila leipoo. Yhdessä jaksossa hän teki italialaisia herkkuja ja tämä oli yksi niistä. Siskoni löysi Ruusulaakson ruokala blogin jossa on tämä kyseinen ohje. Itse löysin ohjeen uusimmasta Leivotaan lehdestä.

Tässä ohje:

15 g tuorehiivaa tai puoli pussia kuivahiivaa
3 dl vettä, kädenlämpöisenä tuorehiivalle ja 42-asteisena kuivahiivalle
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl leipäsiirappia
1 rkl sormisuolaa
2,5 dl durumjauhoja
4-5 dl vehnäjauhoja

Täyte:
200g mozzarellaa
150-200g parmankinkkua
4 kpl kirsikkatomaattia
muutama basillikan lehti

1. Liuota murennettu hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon öljy, hunaja ja sormisuola.
2. Lisää jauhot taikinaa vähitellen ja sekoita monitoimikoneella kimmoisaksi n.10-15min ajan, niin että taikina ei tartu enään kulhoon. Anna kohota 30min liinan alla.
3. Muotoile taikina n. sentin paksuinen suorakulmio.



4. Ripottele mozzarella taikinalevyn päälle, kuin parmankinkku, kirsikkatomatti ja basillika.
5. Rullaa levy rullaksi ja taivuta kranssiksi. Nosta kranssi leivinpaperin päälle uunipellille ja kohota vielä 30min. Laita uuni lämpenemään 250´c
6. Nosta leipä uunin keskitasolle ja alenna uunin lämpö 200´c paista leipä 20-25min ja anna jäähtyä lopuksi ritilällä.



Vinkki!
itse laitoin alimmaiseksi toisen uunipellin johon lisäsin vettä jotta uuniin tulee höyryä, se antaa kivan rapsakkaan pinnan leivälle.

30.04.2012 - 09:23
                                HAUSKAA VAPPUA!!!!


        


Ohje : Herkulliset Donitsit
23.04.2012 - 14:57
Miten ihmeessä näitä roskapostia tulee vieläkin vaikka on laittanut tuon esto jutun??
Tänään tullu 6kpl pelkkää roskaa....

Onko teillä tätä ongelmaa??

                           
09.04.2012 - 13:45
Kaasot tuli eilen tekemään kutsukortteja kanssani joten päätin tehdä heille jotain pientä purtavaa. He saivat myös esimakua hääkakusta. Rouva V tekee meidän häihin kakut, mutta halusin tehdä kokeeksi kakun mikä täyttää meidän toiveen ja voin sanoa kyllä että Rouva V tietää mikä sopii mihinkin :) Kakun maku oli täydellinen, myös kaasot pitivät siitä.

Tämä samainen löytyy myös toisesta blogistani, mutta koska haluan pitää sen sukulaisiltani salassa, en ilmoita blogin nimeä täällä :)



Kuorrute tulee olemaan vähän siistimpää kuin tämä :)



Välissä miehen lempparia suklaata ja kirpeyttä antavaa marjaa. Voin sanoa että loistava yhdistelmä.
Täytteen ilmoitan sitten myöhemmin ;)
06.04.2012 - 18:45
Näin pääsiäisen ohella ajattelin kokeillan Ullan Unelma reseptiä Tipuleivoksista.
Pohjat minulla oli valmiina pakkasessa joten ei muuta kun väkertää. Oli pikkasen haastava pursottaa kun ei oo pitkään aikaan oikein kerenny taas sitä tekemään, MUTTA asia korjaantuu ja kohta alkaa taas lisää satelee leivoksia ja kakkuja ;) lupaan sen.

Täillaiset on meidän pikku tipuset, jos ei muuta niin hyvin syöneet ainakin ;)



Näiden Leivosten ohella haluan toivottaa kaikille Munarikasta ja Aurinkoista Pääsiäistä :)
13.03.2012 - 14:42

Heissan pitkästä aikaan. Kuten jo tiesittekin täällä on vähän aikaa hiljasta, mutta ei se tarkoita sitä että leivonnan osalta olisi ;) Tämän blogin päivitys on vain pikkasen jäänyt, mutta elokuun jälkeen sekin korjaantuu. Voin kuitenkin sanoa että on mulla ollut ikävä tätä blogia, tämä on kuitenkin se kaikki kaikessa ja muut blogit on vähän niin kuin sivuseikkoja :)

Tämä nainen täytti 12 päivää sitten 28 vuotta ja pakkohan oli pieni kahvitus järjestää, jotta saa ajatukset muualle. Olipa se mahtavaa taas leipoa kakkuja ja piiraita. Lopulta tavaraa tuli niin paljon että olisin voinut kutsua kaikki naapuritkin syömään :)

Tässä nyt kuva tarjottavista, mutta yksilölliset kuvat tulee illalla kun ovat vielä kamerassa.

 

Tarjolla oli:

- nakkipiilot

- jauhelihahyrrät

- kinkkupiiras

- sitruunamarenkipiiras

- appelsiini-suklaakakku

- korvapuusteja

- keksejä

 

01.03.2012 - 13:20

Eilen myöhään illalla iski inspiraatio tehä Käsilaukku-kakku, kuten tiedämme useammat naiset on hulluina laukkuihin. Kuten myös minä. Tällaisen kakun tein Syntymäpäiväni kunniaksi. Itselläni on ollut joskus tämän tyyppinen laukku joten ihan kivaa harjoittelua tämä.

Kakku 4 munan ja välissä valkosuklaa, hilla mousse. Värjäsin myös kakkupohjan pinkiksi ;)

 

Tällaista kakkua en siis ole aikaisemmin kokeillu

 

 

Tällainen kakku oli sisältä

 

 

Värjäytin kakkupohjan pinkiksi :D

06.02.2012 - 14:52

Tämän kakun tein jo alku vuodesta, mutta nyt vasta sain sen päivitettyä blogiini, koristeesta otin jo heti kuvan ja lisäsin tänne, mutta kokonais kuva kakun kanssa jäi laittamatta. Noh, tällainen kakku meni pienen Vilman ensimmäiseen juhlapäivään.

06.01.2012 - 22:42

Tänään pieni poika sai nimeksi Väinö. Väinölle sai tällaiset kakut ensimmäisiin juhliinsa.

Välissän mansikkamoussea ja kinuskimoussea, kostutus spritellä.

Tässä kermakakku Väinölle, välissä mangomousse ja valkosuklaamousse. Kummatkin kakut on 15h

 

05.01.2012 - 09:22

Haisulikoristeeseen menee tällainen kakku.

Pyydettiin kermakakkua ja kun sen verran tunnen tämän perheen, sitä kermaa ei paljoa saa olla :) Välissä kakussa on vadelmahilloa, banaania ja valkosuklaa-lime mousse.

Kummitytöllä on useasti ollut talviaiheinen kakku, nyt ajattelin tehdä vähän kesäisemmän :)

Kummitytön äiti lupasi ottaa kuvan kun koristeet on kakussa joten niistä tulee vielä kuvia :)

Tuota raidoitusta kokeilin ensimmäistä kertaa ja ei se niin vaikeaa ollutkaan kun luulin :)

Lisää kuvia myöhemmin.

 

Tulevat leivokset ja kakut

 A

A'la Make

Aatun Apajilla

Ahonlaita

Aito-Maku

Anissette Kokkailee

Annican kokeilut

Annikan keittiössä

Annin leipomukset

Anun keittiössä

Arkiromantiikka

Arkea ja juhlaa

B

BB

Bake at 350

Baka baka liten kaka *uusi*

Belle Baie *uusi*

Berry Friends

C

Canelian keittiössä

Cakes By J

Cake Diva

CakeDream

CakeSusan

Call Me Cupcake! *uusi*

Carsun kakut

Cebicin Keittiössä

Chocomum

Crazy Baker

Cup cake

 

D

Danish Baking *uusi*

Daria´s life 

Dr.Sugar *uusi*

E

Ei makeaa mahan täydeltä

Ekun keittiö

Elviksen keittiö

Ent-tu

Ewelynin

 Elämää-Pinkisti

 

 F

Fantasiina

feetu *uusi*

 

G

Gunilla Wall tårtdekorering 

Gluteenitonta leivontaa

 

H


Haaveena Kahvila

Haagan Herkut

Handmade by 5ara

Hannan Keittiössä

Heidi's Dream Cakes *uusi*

Helin Kakkuja

Helin Kanttiini

Hello Sugar *uusi*

Helmeilevää

Herkku-uuni

Herkkuhetkiä

HerkkuHovi

HerkkuKirppu

Herkkupaloja

Herkkusuu 

Herkkusuut

Hiekkakakku

Holly Sweet

I

Iloista leivontaa

J

Jabakery

Jack Bauer

Janika Leipoo

Jennan Lempparit

Jauhot Suussa

Juhlattaren kakkublogi

Justiinan Juhlintaa

Jonnan Keittiössä

Jousimiehen Kokkailut

K

KakkuAitta

KakkuKaheli *uusi*

Kaardemummaa, kanelia, sokeria....

Kaarinan Kakut (uusi)

Kaisan Blogi

Kakkuja

Kakkukaruselli

Kakkukioski 

Kakut

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkumaakari

KaMillan Kakkuja

Kakun Paikka

Kakkupaakari

Kakkutaikoja ja hieman keijupölyä

Karamelli Cakes

Katastrofin keittiössä

Katin Kakku

Katin koti ja Keittiö

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattimatikaisen kokkailut

Kattila

Katjan Keittiössä

Kaurislapsi

Kauhukeittiö

Keittiön Hehku

Kermaruusu

Kinuskikissa

Kirsi

Kirsikka

Kokkia Viinissä

Kotileipuri

Kopsan keittiössä

Kotileipuri Lilli

Koristenurkka

Krissen Keittiössä

Kulinaristi

Kuun karkelot

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

L

Lallun kokkaukset

~Leipuri Hiivan kakkuilut~

Leipoi, Leipoi... *uusi*

Leipuri Hiivatti

LeivinLiina *Uusi*

Lintuli bakar

Lintu75-2

M

Maasikas

Made in my kitchen...

mai living *uusi*

Mamman tuherrukset

Mantan Kyökki

Mantelin Kakkuja *uusi*

Mairlee leivoskelee 

Makeaa kakun täydellä

Makea maa

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mansikkamäki

Mantelin kakkuja

Marian omat jutut

Marie

Mariigan maailmaa

Marjapiiras

Marjan leipomukset

Marilee leivoskelee

Martsun Keittiössä

Merjan leivonta ja askartelusivut

Marsan Kakut

Meidän poppoo

Mihako

Millin mitalla

Miimin makeaa hyvää *uusi*

Mimosa

Mintukan kakkuja

Mistä on pienet tytöt tehty 

Momma's Little Bakery

Möhköfanttien maassa

N

Namikuvat

Nami-Hiiri

NaMiN pAjA *uusi*

Namnami.

Neiti näpertäjä

Nina Leipoo

Ninan Lempparit *uusi*

Nohanna

Nokke kokkaa!

O

Open Café

P

Pampula

Pannu Kuumana

Paulineberg

Perhe Räsänen

PiaMel

Pieni kakkupuoti

Piikuliinan Puuhastelut

Piimäsuille

Piian jutut

Piipan Keittiö

Piece of Cake *uusi*

Pionilaakso

Pirpaliina

Pistaasipähkinä

Pistin parastani

Pohjosen eukot

Prinsessan Keittiössä

Pulla-Akka

Pullahiiren leivontanurkka

PuolukkaPoski

Pöytä kahdeksalle *uusi*

R

Rakkaudesta ruokaan

Risu-Kanelin blogi

Rockin´Cakes

Ronjaleipoo.com

Rouva V

Rouva Täytekakku

Ruokailmiö *uusi*

Ruusumamma

***ROKKA KOKKI***  *uusi*

S

Sarin Kakkutupa

Satun LeivontaBlogi

Siiliparatiisi

Sitruunamarenki

Sitruunainen B

Sitruunasydän

Sohvin Kyökki

Sokerihelmi

Sokerikeiju

Sokeriherkku

Sokerileipurin kakut

Sokeriperhosen kakut

Soppakellari *uusi*

Sugar Mama

Suklaapupun blogi

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaasydän

Suklaasilmät

Suklaatia

Sumin sörsselit

SweetCake

SweetAmbs

T

Tahmatassu

Taikinaterapiaa

Taikina taivas

Tarinoita Ryytimaan reunalta

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tekevät kädet

Tigen keittiössä

Tiiaisen 

Tiken reseptit

Tiikerin kakkuja

Tildan sekoitus *uusi*

Tiinan Tarinat 

Tiinun tuotokset

Tiitiäisen blogi

Tintin taiteilut

TITAN kakkuja 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten tortut

Tuuli-tukan kakkuja

Tuulenkuje (Uusi)

Tuulen puuska 

Tytin Kakkupaja 

Tärpätti

Tärpätin joulua

U

Ullanunelma

V

Vallan makeeta

Vesselin väkerrykset

Vesikirpun Keittiössä

Viineri

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

 Vivaciabatta!

 Z

Zorron taivaallinen ruokablogi (Uusi)

 

Ä

Älä tule paha kakku...

Ö

Örkin leivonta-ja ruokablogi

wadelma.kakku. *uusi*

 Askartelublogeja

Photobucket

Cards by Carola

 Askartelujuttuja

Askartelu paskartelu

Ankortit

Etuveranta

Katuketun tassuista

Minnin näpertelyt

Minnamannan maailma

Niitä näitä tekeleitä

Nennun näpertelyt

Romuluksen höpötykset

Riinan kortit

...{Sylvias Stamping Place}...

Sormet musteessa

Pauletten Askarteluja

Peukalo keskellä kämmentä

Terkan touhut

Touhua ja tohinaa

Tuijan käsitöitä sekä muuta arkielämää

 Pitsiksen kortit ja muut askareet

Kakku ja leivontatarvikkeita

 Confetti_banneri.gif

pikkubanneri1.jpg

 

 

 

Leipurin Putiikki

 

 

 

Kävijälaskuri 14.6.2007 lähtien

 

 Uusi nappini

Ilmainen Laskuri

Selaajia tällä hetkellä:

 web-counters.org

lisätty 13.12.10

 free counters

Blogipohjia: